Muodonmuutos

Jatkan taas tunnustuksia. Olen väittänyt olevani valmis monella tavalla. Pintataso ovat tarvikkeet ja “lastenhuone”, yksi taso syvemmälle malttamattomuus kohdata tuo tulokas, ja vielä syvemmällä on tuo pitkä muodonmuutos äitiyteen epävarmasti suhtautuvasta lasta kaipaavaksi lapsettomaksi ja lopulta onnekkaaksi odottavaksi naiseksi, joka juttelee vatsalleen “äidistä” ja “isästä”.  Kohta on kulunut yhdeksän kuukautta siitä elämämme kääntäneestä raskaustestistä, mutta silti teen kummallisia ajatusvirheitä.

Olen saanut itseni kiinni ajattelemasta, että kunhan elämä tästä palautuu normaaliksi,  niin… Enkö tajua vieläkään, ettei se palaa “normaaliksi” enää koskaan merkityksessä “ennalleen”? Enkö enää muista, että olin niin valmis heittämään taakseni vanhan elämän ja ottamaan vastaan uuden?

No, ehkäpä minun on annettava itselleni armoa ja pilkottava asiaa hieman. Ajatuslipsahdukset ovat merkinneet useimmiten ajatusta siitä, että liikkuminen ei olisi niin kivuliasta. Kaikella todennäköisyydellä se asia palaa vielä ennalleen. Ei lapsen synnyttyä, mutta toivon mukaan heinäkuun aikana alan taas pystyä liikkumaan, ehkä reippaastikin. Olen myös miettinyt kaihoisasti sitä, että olen taas oma siro itseni ja voin pukeutua sieviin kesävaatteisiini. Moni synnyttänyt naurahtaisi tässä kohtaa katkerasti, ja saa tietenkin nähdä, miten käy. Olen kuitenkin melko luottavainen, että muodot palautuvat suurin piirtein ennalleen, koska en ole juuri kasvanut muualta kuin vatsasta. Leikkaushaava aiheuttaa turvotusta joksikin aikaa, eikä nahka tietenkään kuroudu ennalleen saman tien, mutta eivätköhän useimmat vaatteet mahdu päälleni heinäkuussa.

Pukeutumisen suhteen paluu normaaliin ensi kesänä on silti kyseenalaista toisesta syystä. Eiköhän ensi kesän pukeutumista niin arkena kuin juhlassa sanele aika pitkälle se, miten käytännöllistä vaatteissa on imettää. Olen kuumeisesti etsinyt netti- ja vähän reaalimaailman kaupoistakin imetyspaitoja, jotka sopisivat tyyliini. Tarjontaa on, mutta yllättäen onkin vaikea löytää juuri sopivaa, etenkin jos ei halua maksaa maltaita. Ja maltaita ei ehkä halua maksaa, jos haluaa hankkia useamman kuin yhden kappaleen. Välillä värivalikoima on kapea (ja yllättävän voimakas), välillä taas ei löydy oikeaa kokoa ja mallia. Kotimainen Kaislakehto valmistaa imetyspaitoja siistin, yksinkertaisen mallisina vaikka minkä värisinä, mutta kuinka ollakaan, kesäistä, vaaleaa väriä ei valikoimasta löydy. Saatan olla turhamainen, mutta esimerkiksi oman lapsen ristiäisissä ei haluaisi häpeillä pukeutumistaan, kun muut ovat sievissä kesäjuhlavaatteissa. No, ristiäisissä toki voi mennä toiseen huoneeseenkin imettämään, ja ehkä se on jopa suotavaa, mutta kyllä siinäkin tapauksessa pukeutumisessa on otettava huomioon imetysmukavuus.

Minua kyllä hävettää tämä kaipaus, joka ei liity mitenkään lapseen, vaan ihan itsekkäästi omaan itseeni, hyvinvointiini ja ulkoiseen olemukseeni. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikesta huolimatta minulla on oikeus olla muutakin kuin äiti. Jotkut tosin sanovat, että arvot menevät uuteen järjestykseen, kun lapsi syntyy. Luettuani jonkin verran näitä blogeja ja kuunneltuani muitakin puheita, kyllä nämä mietteet tuntuvat silti olevan aika yleisiä. Toisaalta minulla on varmaan oikeus myös olla keskeneräinen vielä tässä vaiheessa – ja tarkkaan ottaen myös lapsen synnyttyä. Ei kai sitä elämänmuutosta voi tosiaankaan tajuta täydellisesti, ennen kuin se tapahtuu. Puhumattakaan siitä, että lapsen kasvaessa elämä muuttuu jatkuvasti.