Muodonmuutos

Eilinen kehittyi sitten niin, että soitin iltapäivällä Naistenklinikalle. Lääkäri, joka pyydettiin puhelimeen, ei ollut millään tavalla perehtynyt tilanteeseeni, mutta keskusteli ihan asiallisesti. Olin kuitenkin niin poissa tolaltani, etten pystynyt viemään puhelua haluamiini kysymyksiin ennen kuin minua alkoi itkettää.

Myöhemmin ajateltuna myös lääkäri puhui ihan potaskaa. Esimerkiksi että ensisynnyttäjille synnytyksen käynnistyminen ennen laskettua aikaa on todella harvinaista. No on varmasti, mutta ei niin harvinaista, että se olisi mahdotonta. Tai että olisi turvallista olla kokonaan välittämättä kovista supistuksista. Siihen kysymykseen, mistä hän tietää, että se olisi turvallista, emme siis päässeet.

Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä yksityiselle lääkärille. Se vähän arvelutti, koska koin, että ongelma on enemmän päässäni kuin vatsassani. Ongelma päässä kuitenkin oli aika iso, sillä en pystynyt enää iloitsemaan edes vauvasta. Minä tulkitsin sen uudeksi esimerkiksi orastavista masennuksen oireista, joita olin ollut panevinani merkille jo viime viikolla.

Lääkäriaika oli illalla, ja mieheni oli mukana. Leijuimme molemmat iloisina sieltä pois. Mitä oli siis tapahtunut? Ultraääntä oli käytetty, mutta lääkäri sanoi, ettei sillä pysty varmuudella määrittämään kohdunseinämän paksuutta ja lujuutta. Saimme kuitenkin nähdä oman pikku vauvamme sydämen sykkivän, ja kyllähän se tuntui hyvältä. Lääkäri oli myös hyvin empaattinen ja puhelias. Hän otti todella vakavasti ja sanoi, että huoleni on oikea. Hänen mielestään tärkeintä oli nyt varustaa minut tai meidät laittamaan jauhot suuhun päivystyksen puhelimeen vastaajalle, kun seuraavan kerran tulee kovia supistuksia. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja sanoi sen, mitä kai jokainen haluaa kuulla: “Tosi hyvä, että tulit.” Ehkä se oli vähän liioitellun dramaattista, mutta saimme kuulla, että kohdunsuu on ammattikielellä kypsä. Kohdunkaulaa on jäljellä enää sentti, ja se on alkanut kääntyä, no, oikeaan suuntaan.

Tiedän kyllä hyvin, että tässä voi hyvinkin mennä vielä sovittuun sektiopäivään asti, mutta nyt tuntuu siltä, että taas jaksaa. Toivottavasti odotus ei tee uudestaan kärsimättömäksi päivien mittaan, mutta ainakin olen saanut sitä henkistä tukea, jota tarvitsin.  Ja hyvältä tuntuu sekin, että omat tuntemukset tulokkaan laskeutumisesta pitivät paikkansa. Ähä!